kurkistus pääni sisälle

Vanha tuttu kahvilan nurkkapöytä. Maitokahvi on tilatuin juoma. Erikoiskahvit ovat kuitenkin nostaneet suosiotaan. ”Tarkoititko todella sitä mitä sanoit?” Edellisen kahvittelijan kupista jääneet rinkulat ovat pyyhkimättä. ”Kuinka niin?” Yksi tämän kahvilan erikoisuuksista on kahvipassi. Vain harvat osaavat kuitenkin kysyä sitä. Se on vähän niin kuin kanta-asiakas juttu, vain kaksi minun lisäkseni tietää siitä. Ainakin minun tietääkseni. Nämä kaksi vanhempaa herrasmiestä tilaavat aina samaa kuin toinen. ”En tiedä, et ole koskaan aiemmin ottanut asiaa puheeksi.” Heidän tilausmenetelmästään voisi päätellä heidän kahvittelevan toistensa seurassa. Todellisuudessa he eivät tunne toisiaan, eivät edes tiedä toistensa nimiä. Herroista hieman vanhempi, kuka tules aina nuoremman, vaaleahiuksisen jälkeen, tilaa joka kerta samaa kuin edellä olija. ”Eikö sitten olisi pitänyt?” Surullisen-huvittavaa tässä tilanteessa on se, että vanhempi mies tilaa kaiken maidolla. Vaikka tuo blondi tilaisi mus

Outo olo Kun ei tiedä miltä tuntuu Puut ovat värikkäämpiä kuin aiemmin Muttei niin kirkkaita kuin ne joskus olivat Saa hämmentymään Muisto jostain paremmasta Sade huuhtelee eilisen murheet Antaa mahdollisuuden aloittaa alusta Mutta vain niille jotka antavat sille mahdollisuuden Eivät vetäydy omaan kuoreensa Sateenvarjon alle Vaan heille jotka nousevat kuin sienet sateella Eivät pelkää Uskovat huomiseen Ja auringonnousuun Mutta tietävät sen myös laskevan Syksyn loppuvan Talven tulevan Lumi tuo jotain uutta Valkoisen kankaan Mahdollisuuden luoda jotain Mahdollisuuden olla luova Pitää vain kestää sen huonot puolet Jäätävä kylmyys Värittömyys Turhautuminen On vaikeaa rakastaa jotain mitä kaikki vihaa Kevään tulo kuitenkin peittää mielikuvituksen puutteen Kun kaikki on kuviteltu valmiiksi Kaikki on kaunista Elämä nousee jään alta Muistuttaa sen hyvyydestä Kuinka kaikki loppuu aikanaan Ja jonkun loppu on toisen alku Kevät v

Paljon ajatuksia Kykenemättömyys tuoda niitä esille Pelkästään niiden hahmottaminen omassa päässä on vaikeaa Mikä on osa minua ja mikä ei Voiko kehenkään luottaa En halua uskoa ihmisten hyvyyteen Antaisin itselleni vain turhaa toivoa paremmasta Halu tehdä jotain tärkeää Jotain mikä oikeasti merkitsee Ei ole kuitenkaan löytänyt vielä omaa tarkoitustaan ”Miksi edes olemme täällä?” On helpompi olla toisen lähellä Voida koskettaa Ilman erikseen kysyttyä lupaa On helpompi tietää toisen kuin omat tarpeet Kaikilla on inhimillisiä tarpeita ja haluja ”Sopiiko et oon täs näin?”  Yhteen kietoutuneet sormet Lupaus kiinni pitämisestä Ajatus jostain yhteisestä Toive jostain omasta ”Joo, noin on hyvä.” Pian ollaan kuitenkin taas lähtöpisteessä Muisti pettää kokonaan Tuntuu kuin koko keho olisi halvaantunut Jäljellä on vain tämä hetki ”Hei ootsä kunnossa?” Vain minä Toivottavasti voit joskus antaa anteeksi ”Kaikella on jokin tarkoitus, muista se.”

Rakastin kuinka purit turhautuneisuutesi minuun. En koskaan ollut saanut olla niin lähellä jotakuta. Palvoin kosketustasi, hiljaa mielessäni vaadin lisää. Koin ansaitsevani sen. Se kesti aina vain hetken, mutta mukana oli paljon tunnetta. Olin nukkesi, lelusi. Teit minulla mitä halusit ja minä olin vain hiljaa ja tottelin käskyjä. Monesti sinä olisit halunnut kuulla jotain ääntä minusta, mutta eihän esineet osaa puhua, vai mitä? En osannut kaivata rakkautta, en välittämistä tai huolenpitoa. Kaipasin vain tyydytystä. Minulle riitti että olin elossa. Uskoin kaiken mitä minulle sanoit, kaiken mitä sanoit minusta. Sinä rakensit minut. Olin sinun luomuksesi, vain sinun. Muut kiersivät minut kaukaa, sinä pysyit vierelläni tilanteessa kuin tilanteessa. Pidit huolen ettei kukaan muu koskisi minuun. Omistin kehoni sinulle, tyhjä taulu jonka saisit täyttää ajan mittaa aina vain syvemmillä arvilla, toinen toistaan tummemmilla mustelmilla. Olit todella luova, keksit aina uusia tapoja käsitellä min

Tarvitsin apuasi tullakseni hulluksi Tullakseni taas joksikin Ollakseni olemassa Jotta voisin taas elää Olla elossa Seuraathan minua Loppuun asti Kaiken pahan läpi Huusin Pyysin apuasi Odotin Tuntui että olin menettämässä järkeni Mieleni hakkasi minut sairaalakuntoon Janosi aina vain lisää verta Katsoi vierestä kun paloin elävältä Nautti palavan lihan hajusta Kivun tuottamasta huudosta Haihtuvista kyynelistä Tarjosi auttavaa kättään Piti hengissä Jätti palovammat Ja haluttomuuden elää Kutsui itseään sankariksi Jättäessään minut tänne kärsimään Kaiken sen jälkeen kuitenkin kiitin sinua Olin viimein tullut hulluksi

Pintaa arvostetaan kauneuden sijaan Hymyjä onnen sijaan Sanoja ajatusten sijaan Tahto nähdä hyvää kaikessa  Koskaan siinä onnistumatta Kaikki eivät halua tulla nähdyiksi Eivät halua niitä tuomitsevia katseita osakseen Eivät kestä kritiikkiä Suren heidän puolestaan Kaikki se potentiaali Hukkaan heitettynä Voisivat olla jotain suurta Ja ovatkin Mutta vain kuorensa alla Kauneimpia ovat he jotka kantoivat itsensä ylpeydellä Tuovat itsensä esille Tekemättä itsestään numeroa Eivät odota kehuja Eivät huomiota Ovat vain Ovat parhaalla mahdollisella tavalla Ole oma itsesi Ole oma itsesi niin kuin he He ovat kauniita Sinä olet kaunis -Mr

Kuohuvaa ja kuplia Räiskyvää naurua Toisen ilo on toisen pelko Pienimmätkin erot merkitsevät Ainakin jos olet niin kuin minä Se alkaa vain yhdestä äänestä Yhdestä sanasta Mutta sitä seuraa monta muuta sanaa Toinen toistaan rajumpia Osuvampia Kohta meillä onkin jo joukko lauseita Kokonainen keskustelu ilman mitään sisältöä Vain tyhjiä pahalta tuntuvia sanoja Merkityksettömiä loukkauksia Kunhan se ei vain mene fyysiseksi Niin pitkään se on okei kun ei ole mustelmia ja naarmuja Kunhan muut eivät vain huomaa Kuinka se viaton kuohuva ja räiskyvä nauru muuttui joksikin muuksi Joksikin sellaiseksi joka tuhoaa elämiä Sellaiseksi mistä ei voi puhua Ei ainakaan silloin jos on niin kuin minä

-Mr

Päivät menevät nopeammin purkista laskien. Viikot ovat helpompia eläessään terapiakäynnistä toiseen. Tuijotan tyhjää lasia pöydälläni. Se muistuttaa minua jostain, mitä minun tulisi muistaa. Täydellinen tyyneys saa mieleni järkkymään, täytän lasin. Elämän arvaamattomuus saa sen pinnan värisemään. Tunnen oloni heti paljon tyynemmäksi. Pidän valmiiksi määrittelemättömien asioiden ennalta-arvattavuudesta. Kaaos tuo turvaa, muistuttaa siitä ettei kaiken tarvitse olla aina näin.  Poden välillä vaikeaa yksinäisyyttä. Silloin kääriydyn itseeni ja unohdan kaiken muun olemassa olon. Silloin olen yksin, ainoa. Silloin minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Ei ole muita. Yksin oleminen nääs tuntuu paremmalta kuin yksinäisyys. Olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten puheita siitä, kuinka he ovat sujut itsensä kanssa muiden ansiosta. Roskaa. He vain purkavat kaikki käsittelemättömät asiansa muille, jättävät näiden huoleksi. Kaiken lisäksi vaativat vielä saada kuulla muilta kuinka hyviä he ov