Skip to main content

Lyö uudestaan ja uudestaan

Rakastin kuinka purit turhautuneisuutesi minuun. En koskaan ollut saanut olla niin lähellä jotakuta. Palvoin kosketustasi, hiljaa mielessäni vaadin lisää. Koin ansaitsevani sen. Se kesti aina vain hetken, mutta mukana oli paljon tunnetta. Olin nukkesi, lelusi. Teit minulla mitä halusit ja minä olin vain hiljaa ja tottelin käskyjä. Monesti sinä olisit halunnut kuulla jotain ääntä minusta, mutta eihän esineet osaa puhua, vai mitä? En osannut kaivata rakkautta, en välittämistä tai huolenpitoa. Kaipasin vain tyydytystä. Minulle riitti että olin elossa. Uskoin kaiken mitä minulle sanoit, kaiken mitä sanoit minusta. Sinä rakensit minut. Olin sinun luomuksesi, vain sinun. Muut kiersivät minut kaukaa, sinä pysyit vierelläni tilanteessa kuin tilanteessa. Pidit huolen ettei kukaan muu koskisi minuun. Omistin kehoni sinulle, tyhjä taulu jonka saisit täyttää ajan mittaa aina vain syvemmillä arvilla, toinen toistaan tummemmilla mustelmilla. Olit todella luova, keksit aina uusia tapoja käsitellä minua. Milloin käytit käsiäsi, milloin mitä tahansa muuta käsien ulottuvilla olevaa esinettä. Myös sanasi olivat teräviä. Niin teräviä, että jokaisesta jäisi varmasti pysyvä jälki. Olit niin taitava puhuja. Joskus annoit minunkin päättää asioista. Niin kiltti sinä olit. Kerran sain syödä kokonaisen aterian enkä vain tähteitäsi. Joskus myös kysyit että kestänkö enempää lyöntejä. Kuinka olisin voinut sanoa ei? Siitä illasta minulla on pahimmat arvet. Olen kiitollinen, että annat minun olla osa elämääsi. Minä olen niin säälittävä ja merkityksetön, mutta sinä olet upea. Voisiko joku kaltaisesi koskaan rakastaa minua?

Comments

Popular posts from this blog

Kaunis kuvaus jostain rumasta

Nyt muistan sen tunteen Kun millään muulla ei ole väliä Kuin vain ja ainoastaan sillä mitä korvien välissä on Syy on joka kerta eri Miksi se tulee takaisin Isku rintakehään Etkä voi hengittää Et ainakaan seuraavaan kymmeneen minuuttiin Mutta ei hätää Liiku vain mukana Ja unohda kaikki Koska millään muulla ei nyt ole väliä Vain sillä mitä löydät pääsi ulkopuolelta Ja minkä tiedät olevan jo sen sisällä -MR

Tie ja pelto, me ja he

Joukko ihmisiä Tuijottamassa pellolle päin Tietäen sen olevan viimeinen asia Jonka he koskaan tulevat näkemään Kyynel vierähtää poskelle Veri maalaa jalkakäytävän "Tämä oli heille ihan oikein" Kutsuit heitä eläimiksi Arvottomiksi olennoiksi Minä näin vain joukon ihmisiä Samanlaisia kuin sinä ja minä Aivan kuin olisin katsonut peiliin Joten minä odotin Milloin antaisit minun maalata oman osani tästä tiestä

Elämäni kuoleman välikappaleena

He sanovat että kaltaiseni ovat tuomittuja kuolemaan. Tuomittuja kuolemaan mahdollisimman nuorina ja mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti.  Elämäntapamme toimii myös reittinä tietynlaiseen onnellisuuteen. Sellaiseen, kun on saavuttanut elämältään jotain. On jotain, mistä tulevat sukupolvet muistavat sinut. Kaikella on kuitenkin hintansa, meidän tiemme onnellisuuteen maksaa paljon. Luomiseen liittyy paljon tuskaa, parhaat teokset tulevat eniten kipua tuntevilta.  Kun hinta on näinkin suuri on siitä saatava hyötykin valtaisa. Näistä hyödyistä emme kuitenkaan pääse nauttimaan silloin kun vielä kävelemme maan pinnalla. Meidän palkkiomme maksetaan kuolinvuoteella. Silloin olemme saavuttaneet elämältä jotain. Vapaaehtoisestihan kukaan ei tällaiseen ryhdy. Tarvitsemme kuitenkin jatkajia, joten olemme oikeutettuja valitsemaan seuraajamme. Valintaprosessi on tarkka, heidän mielensä pitää yltää aina vain pidemmälle. Joka kerta hiukan pidemmälle kuin entisten valittujen. Ihmi