kurkistus pääni sisälle

Vastapäätä olevan huoneen ovi käy jo kolmatta kertaa tänä päivänä. Eikä kello ole vielä edes puolenpäivän. ”Meinasin tänään tehdä makaronilaatikkoa. Syötkö sitten ennen vai jälkeen treenien?” Kaikki koettavat unohtaa mitä näiden seinien sisällä tapahtuu. Ollaan kuin kaikki olisi ihan hyvin eikä tänne oltaisi alun perin tultukaan. Mitä näissä huoneissa tapahtuu jää näihin huoneisiin. ”Eihän mulla oo tänään treenejä.” ”Eikös nyt ole keskiviikko? Keskiviikkohan on treenipäivä.” Keskustellaan mahdollisimman kovaäänisesti, nyt ei saa laantua. Luulevat vielä päihderiippuvaiseksi tai lastenhakkaajaksi. Pitää vaikuttaa normaalilta. Pitää olla normaali. Arkisia juttuja, osoitetaan että kaikki on hyvin. Lapset harrastaa vähintään kahta eri lajia, syödään aina yhdessä, läksyt on aina tehtynä, mennään ajoissa nukkumaan, halitaan ja pusitaan ja niin edelleen. Osoitetaan, että välitetään. Että ollaan perhe. Oikea perhe. ”Ai jalistreenit? Mä lopetin siellä käymisen.” Katse kertoo milloin

Hölmöt kompastuvat muiden jalkoihin, vahvat omiinsa. Koska ainoa asia joka heidän kulkunsa voi katkaista ovat he itse. Ylimieliset eivät vain huomaa auki olevia kengännauhoja, nöyrät kaatuvat koska eivät halua olla muita parempia. Kompastuvat muka omiin kenkiinsä ja nauravat. Ovat muka aina niin kömpelöitä. Aina nenällään kun vähänkin korkeampi kynnys tulee vastaan, aina kun ajatus herpaantuu hetkeksikään. Todellisuudessa ovat vain todella hyväsydämmisiä, lämpimiä ihmisiä. Tuovat inhimillisyytensä esille, eivät häpeä sitä. Kantavat aukinaisia kengännauhojaan ylpeydellä niihin koskaan kompastumatta. Kävelevät rohkeasti eteenpäin katsomatta jalkoihinsa. Uskaltavat nauraa virheilleen. Ehkä sinäkin voit vielä joku päivä kävellä leuka pystyssä nauhalliset kengät jalassa. -MR

”Mitä sinä täällä teet?” On niin kylmä. En tunne enää varpaitani. Koetan epätoivoisesti pitää tunnon tallessa kohmeisissa sormissani. Hieron käsiäni yhteen kuin viimeistä päivää. ”Samaa voisi kysyä sinulta.” Tässä lämpötilassa kyyneleet ehtivät jäätyä ennen kuin ne ehtivät poskipäitä pidemmälle ja silmäripset jäätyvät yhteen ellei räpytä tarpeeksi tiiviiseen tahtiin. Kipu on myös tuntematon käsite näissä olotiloissa. ”Älä viitsi. Tiedät kyllä tasan tarkkaan miksi minä täällä olen. Sinun taas ei kuuluisi olla täällä.” Hengitys on kuin lohikäärmeellä. Höngin valkoista, savun näköistä höyryä. Kunpa voisinkin sylkeä tulta. ”Minä mokasin, okei? Siinä kaikki. Mokasin pahemman kerran ja nyt olen jumissa täällä.” Jäätävä hiljaisuus. Paljon kylmempi kuin ympäröivä ilma. Tunnen kuinka punaiset korvanlehteni ja nenänpääni on. Tiedostan myös sen, että korvani ovat niin jäässä että jos joku niihin nyt koskisi niin ne rikkoutuisivat siihen paikkaan. ”Mitä sinä sitten teit?” Hänen ä

Herääminen pelottaa Oispa painajaiset totta Koska elämä syö minut elävältä Nauttii hitaasti ja kivuliaasti Elämän ja kuoleman raja on häilyvä Kai sinäkin joskus kadut kaikkea ~ Polta vielä toinen savuke Vie minut pois täältä Kadotaan savuna ilmaan Ei anneta heidän löytää meitä Maistathan nikotiinin Anna keuhkojesi täyttyä savulla Anna kuoleman nuolla haavasi Nuolethan sinä sitten minun haavani Vai tarvitsetko vielä kolmannenkin savukkeen ~ Kieli syvällä ruhjeissasi Nautit kivusta Veri virtasi valtoimenaan Halusin vain kuulla äänesi Halusin kuulla sinun toistavan nimeäni Jotta voisin tuntea olevani elossa Sen se vaatii Syviä haavoja ja ilmaisemattomia tunteita Korvasin veresi omallasi Annoin sinun tehdä minulle mitä vain Mitä vain Kunhan et satuta minua -Mr