Skip to main content

Viimeinen sekunti muuttaa kaiken

Päivät menevät nopeammin purkista laskien. Viikot ovat helpompia eläessään terapiakäynnistä toiseen. Tuijotan tyhjää lasia pöydälläni. Se muistuttaa minua jostain, mitä minun tulisi muistaa. Täydellinen tyyneys saa mieleni järkkymään, täytän lasin. Elämän arvaamattomuus saa sen pinnan värisemään. Tunnen oloni heti paljon tyynemmäksi. Pidän valmiiksi määrittelemättömien asioiden ennalta-arvattavuudesta. Kaaos tuo turvaa, muistuttaa siitä ettei kaiken tarvitse olla aina näin.

 Poden välillä vaikeaa yksinäisyyttä. Silloin kääriydyn itseeni ja unohdan kaiken muun olemassa olon. Silloin olen yksin, ainoa. Silloin minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Ei ole muita. Yksin oleminen nääs tuntuu paremmalta kuin yksinäisyys. Olen lopen kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten puheita siitä, kuinka he ovat sujut itsensä kanssa muiden ansiosta. Roskaa. He vain purkavat kaikki käsittelemättömät asiansa muille, jättävät näiden huoleksi. Kaiken lisäksi vaativat vielä saada kuulla muilta kuinka hyviä he ovat. Ei ole olemassa ihmistä kuka olisi sujut itsensä kanssa. Kaikki niin väittävät ovat vain tekopyhiä, ihmishengenriistäjiä. Ei murhaajia tai tappajia, mutta jotain paljon pahempaa.

 Nämä samaiset ihmiset myyvät sielunsa ja sisuskalunsa puhtauden toivossa. Luopuvat itsestään synnittömyyden tähden. Ja vielä ihan omakätisesti kaivavat elimensä. Jotkut voisivat pitää tätä hyvinkin ritarillisena, mutta ei se ole muuta kuin ällöttävää nähdä heidät työntämässä käsiään aina vain syvemmälle kunnes viimeisetkin elimet on saatu kaivettua kurkkua pitkin pois. Tämän jälkeen nämä veren peittämät ihmispalapelin osaset poltetaan. Näin nämä nyt itsensä menettäneet olennot saavat kokea puhtauden, koska he eivät ole mitään. Tyhjiä valkoisia tauluja vain. Heidän puhtautensa on olematonta. Kirjaimellisesti.

 Täytän lasiani jo kolmatta kertaa. Elämän epätäydellisyys saa minut voimaan pahoin. Huomaan mieleni ja ajatusteni ristiriitaisuuden. Silloin minun on pakko päästää se kaikki ulos. Ja niin yhdessä silmänräpäyksessä olen yksi heistä. Tai paremminkin yksi teistä.

2.9.2018

Comments

Popular posts from this blog

Kaunis kuvaus jostain rumasta

Nyt muistan sen tunteen Kun millään muulla ei ole väliä Kuin vain ja ainoastaan sillä mitä korvien välissä on Syy on joka kerta eri Miksi se tulee takaisin Isku rintakehään Etkä voi hengittää Et ainakaan seuraavaan kymmeneen minuuttiin Mutta ei hätää Liiku vain mukana Ja unohda kaikki Koska millään muulla ei nyt ole väliä Vain sillä mitä löydät pääsi ulkopuolelta Ja minkä tiedät olevan jo sen sisällä -MR

Tie ja pelto, me ja he

Joukko ihmisiä Tuijottamassa pellolle päin Tietäen sen olevan viimeinen asia Jonka he koskaan tulevat näkemään Kyynel vierähtää poskelle Veri maalaa jalkakäytävän "Tämä oli heille ihan oikein" Kutsuit heitä eläimiksi Arvottomiksi olennoiksi Minä näin vain joukon ihmisiä Samanlaisia kuin sinä ja minä Aivan kuin olisin katsonut peiliin Joten minä odotin Milloin antaisit minun maalata oman osani tästä tiestä

Elämäni kuoleman välikappaleena

He sanovat että kaltaiseni ovat tuomittuja kuolemaan. Tuomittuja kuolemaan mahdollisimman nuorina ja mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti.  Elämäntapamme toimii myös reittinä tietynlaiseen onnellisuuteen. Sellaiseen, kun on saavuttanut elämältään jotain. On jotain, mistä tulevat sukupolvet muistavat sinut. Kaikella on kuitenkin hintansa, meidän tiemme onnellisuuteen maksaa paljon. Luomiseen liittyy paljon tuskaa, parhaat teokset tulevat eniten kipua tuntevilta.  Kun hinta on näinkin suuri on siitä saatava hyötykin valtaisa. Näistä hyödyistä emme kuitenkaan pääse nauttimaan silloin kun vielä kävelemme maan pinnalla. Meidän palkkiomme maksetaan kuolinvuoteella. Silloin olemme saavuttaneet elämältä jotain. Vapaaehtoisestihan kukaan ei tällaiseen ryhdy. Tarvitsemme kuitenkin jatkajia, joten olemme oikeutettuja valitsemaan seuraajamme. Valintaprosessi on tarkka, heidän mielensä pitää yltää aina vain pidemmälle. Joka kerta hiukan pidemmälle kuin entisten valittujen. Ihmi