”En tiedä, et ole koskaan aiemmin ottanut asiaa puheeksi.” Heidän tilausmenetelmästään voisi päätellä heidän kahvittelevan toistensa seurassa. Todellisuudessa he eivät tunne toisiaan, eivät edes tiedä toistensa nimiä. Herroista hieman vanhempi, kuka tules aina nuoremman, vaaleahiuksisen jälkeen, tilaa joka kerta samaa kuin edellä olija.
”Eikö sitten olisi pitänyt?” Surullisen-huvittavaa tässä tilanteessa on se, että vanhempi mies tilaa kaiken maidolla. Vaikka tuo blondi tilaisi mustaa kahvia, hän pyytää itselleen samaa. Mutta maidolla. Hänen tilauksensa piti aina täsmätä tuon tuntemattoman miehen tilausta. Hän ei joustanut periaatteestaan.
”En minä sitä. Toit sen vaan niin oudolla hetkellä esille.” Silmäillessäni tiskin tapahtumia, huomasin toisen kahvipassin omistajan tilaamassa ilmaista kahviaan. Olin nimittäin laskenut, että tänään hänen korttinsa olisi täyteen leimattu. Leimattu kortti ei kuitenkaan päätynyt vielä muiden käytettyjen kahvipassien joukkoon, sillä joku kohteliaisuuttaan maksoi hänen juomansa ja otti itse saman. ”Mutta maidolla, kiitos.” Kahvilassa oli ruuhka-aikaan niin kova hälinä, etten kuullut keskustelusta muuta. Huomasin kuitenkin takaisin taskuun laitetun kahvipassin ja lämpimän hymyn. Tilauksen saatuaan he suuntasivat ikkunan vieressä olevaan pöytään. Kumpikaan heistä ei koskaan aiemmin ollut istunut siinä pöydässä.
”Aivan. Nyt kun mietin asiaa, niin eikö meillä ole kaikki kuitenkin ihan hyvin? ” Sivusilmällä seuratessani huomasin, että herrat viihtyivät hyvin toisensa seurasta. He jopa istuivat täällä kahvittelemassa lähes yhtä pitkään kuin me. ”No joo, totta kyllä. Eiköhän unohdeta koko juttu?”
Siitä päivästä lähtien he istuivat aina samassa pöydässä ja välillä he uskalsivat jopa tilata eri juomat. Pyörittelen kahvikuppia kädessäni. ”Mahtavatkohan hekin taas unohtaa?”
20.9.2018
Comments
Post a Comment