Skip to main content

Melankolia oli joskus läsnä


”Voisitpa sä nähdä saman ku mä.”
Sama juttu joka kerta
”Kuinka niin?”
Aina vain eri sanoilla
”Sä oot niin ennenäkemätön.”
Kerta kerralta ylistävämpää
”Älä viiti.”
Heleä nauru
”Millä tavalla muka?”
Lämmin hymy
”Kaikilla mahdollisilla tavoilla.”
”Et oo tosissas. Väitätkö ettei maailmassa oo mitään mun kaltaista? Et mä oisin jotenki erityinen.”
Istun hiukan lähemmäksi
Tartun sinua kädestä
”Emmä mitää väitä, mä tiiän.”
Taas se nauru
”Joopa joo.”
Hikiset kämmenet
Kaikki ne kiusalliset uintireissut
Paljastamattomat tunteet
”Sulla on maailman söpöin nauru.”
Pitkät sormet
Sulautuvat yhteen omieni kanssa
Kuin luodut toisilleen
Katseet vaeltavat
Ei tiedä minne katsoa
”Nyt mä taidan ymmärtää mitä sä tarkotit.”
Aurinko laskee
Puisto hiljenee
Ja olen kokonaan sinun
-MR

Comments

Popular posts from this blog

Onko 112?

Hätänumeron valinta Onko tässä vaiheessa muka vielä montakin vaihtoehtoa Pilleriä toisensa perään Tyynyn alle piilotettuna Kunhan kerran viikossa hymyilee Lopun ajan voi viettää sängyn pohjalla Seinille puhuen Kyllä nekin alkavat jossain vaiheessa vastaamaan En osaa laskea kun seitsemään Tarvittaessa kertoa sen kolmella Asetellessani viimeisiä toivon rippeitä dosettiin Välillä sitä on mieluummin ilman Välillä vetää tupla-annoksen Muutama horjahdus sinne tänne Kyllähän minä osaan hakea apua jos sille oikeasti on tarvetta Vai mitä?

Tie ja pelto, me ja he

Joukko ihmisiä Tuijottamassa pellolle päin Tietäen sen olevan viimeinen asia Jonka he koskaan tulevat näkemään Kyynel vierähtää poskelle Veri maalaa jalkakäytävän "Tämä oli heille ihan oikein" Kutsuit heitä eläimiksi Arvottomiksi olennoiksi Minä näin vain joukon ihmisiä Samanlaisia kuin sinä ja minä Aivan kuin olisin katsonut peiliin Joten minä odotin Milloin antaisit minun maalata oman osani tästä tiestä

Ainoa kosketukseni johonkin meidän yläpuolellamme olevaan

Muistan kuinka joskus uskoin enkeleihin Uskoin häneen Tunsin oloni oikeasti hyväksi Turvalliseksi Paljastin kuitenkin näkeväni hänen siipensä Kuinka valkoiset ja kauniit ne olivatkaan Ja sain hänet putoamaan Koska he kuulivat Kuka nyt olisi niin typerä Että uskoisi johonkin sellaiseen Itkin usein itseni uneen Koska minä uskoin edelleen Ja pelkäsin Pelkäsin etten ole oikeasti edes olemassa Ettei hän ole oikeasti olemassa Nyt hänen siipensä olivat rikki Ja ne laahasivat pitkin märkää asfalttia Muiden tallattavana Silti en voinut lakata uskomasta Kunnes hän taas lensi Ja hänen siipensä olivat entistäkin kauniimmat Enkä nähnyt häntä enää koskaan Ja minä itkin Itkin itseni uneen viimeistä kertaa Koska en enää uskonut Että voisin olla oikeasti olemassa -MR