Skip to main content

Ajatusten virtaa

Putoan
Näen vain itseni
Tai sen mitä siitä on jäljellä
Ethän seuraa minua
Vaikka olen kauhuissani
Kaikki on minun syytäni
Jätin heidät yksin
Pimeään
Mistä kukaan ei heitä etsi
Minne kukaan ei löydä
Ainoa johtolanka
Poissa
Ja minä olen pahoillani
Vaikken kadu mitään
Joku koputtaa ovella
Keskellä labyrinttia
Jonne minä eksyin
Jossa heidät kadotin
Jonne heidät jätin
Enkä avaa ovea
Koska tiedän sinun olevan siellä
Vaikka minä kielsin
Pyysin ettet seuraa
Tänne mistä ei ole paluuta
Sinun aikasi ei ole vielä
Lukitsen oven
Pudotan avaimen
Kyyneleet vierivät täällä ylöspäin
Menisit jo kotiin
-MR

Comments

Popular posts from this blog

Onko 112?

Hätänumeron valinta Onko tässä vaiheessa muka vielä montakin vaihtoehtoa Pilleriä toisensa perään Tyynyn alle piilotettuna Kunhan kerran viikossa hymyilee Lopun ajan voi viettää sängyn pohjalla Seinille puhuen Kyllä nekin alkavat jossain vaiheessa vastaamaan En osaa laskea kun seitsemään Tarvittaessa kertoa sen kolmella Asetellessani viimeisiä toivon rippeitä dosettiin Välillä sitä on mieluummin ilman Välillä vetää tupla-annoksen Muutama horjahdus sinne tänne Kyllähän minä osaan hakea apua jos sille oikeasti on tarvetta Vai mitä?

Tie ja pelto, me ja he

Joukko ihmisiä Tuijottamassa pellolle päin Tietäen sen olevan viimeinen asia Jonka he koskaan tulevat näkemään Kyynel vierähtää poskelle Veri maalaa jalkakäytävän "Tämä oli heille ihan oikein" Kutsuit heitä eläimiksi Arvottomiksi olennoiksi Minä näin vain joukon ihmisiä Samanlaisia kuin sinä ja minä Aivan kuin olisin katsonut peiliin Joten minä odotin Milloin antaisit minun maalata oman osani tästä tiestä

Ainoa kosketukseni johonkin meidän yläpuolellamme olevaan

Muistan kuinka joskus uskoin enkeleihin Uskoin häneen Tunsin oloni oikeasti hyväksi Turvalliseksi Paljastin kuitenkin näkeväni hänen siipensä Kuinka valkoiset ja kauniit ne olivatkaan Ja sain hänet putoamaan Koska he kuulivat Kuka nyt olisi niin typerä Että uskoisi johonkin sellaiseen Itkin usein itseni uneen Koska minä uskoin edelleen Ja pelkäsin Pelkäsin etten ole oikeasti edes olemassa Ettei hän ole oikeasti olemassa Nyt hänen siipensä olivat rikki Ja ne laahasivat pitkin märkää asfalttia Muiden tallattavana Silti en voinut lakata uskomasta Kunnes hän taas lensi Ja hänen siipensä olivat entistäkin kauniimmat Enkä nähnyt häntä enää koskaan Ja minä itkin Itkin itseni uneen viimeistä kertaa Koska en enää uskonut Että voisin olla oikeasti olemassa -MR