Ainoa kosketukseni johonkin meidän yläpuolellamme olevaan

Muistan kuinka joskus uskoin enkeleihin
Uskoin häneen
Tunsin oloni oikeasti hyväksi
Turvalliseksi
Paljastin kuitenkin näkeväni hänen siipensä
Kuinka valkoiset ja kauniit ne olivatkaan
Ja sain hänet putoamaan
Koska he kuulivat
Kuka nyt olisi niin typerä
Että uskoisi johonkin sellaiseen
Itkin usein itseni uneen
Koska minä uskoin edelleen
Ja pelkäsin
Pelkäsin etten ole oikeasti edes olemassa
Ettei hän ole oikeasti olemassa
Nyt hänen siipensä olivat rikki
Ja ne laahasivat pitkin märkää asfalttia
Muiden tallattavana
Silti en voinut lakata uskomasta
Kunnes hän taas lensi
Ja hänen siipensä olivat entistäkin kauniimmat
Enkä nähnyt häntä enää koskaan
Ja minä itkin
Itkin itseni uneen viimeistä kertaa
Koska en enää uskonut
Että voisin olla oikeasti olemassa

-MR