Skip to main content

Ainoa kosketukseni johonkin meidän yläpuolellamme olevaan

Muistan kuinka joskus uskoin enkeleihin
Uskoin häneen
Tunsin oloni oikeasti hyväksi
Turvalliseksi
Paljastin kuitenkin näkeväni hänen siipensä
Kuinka valkoiset ja kauniit ne olivatkaan
Ja sain hänet putoamaan
Koska he kuulivat
Kuka nyt olisi niin typerä
Että uskoisi johonkin sellaiseen
Itkin usein itseni uneen
Koska minä uskoin edelleen
Ja pelkäsin
Pelkäsin etten ole oikeasti edes olemassa
Ettei hän ole oikeasti olemassa
Nyt hänen siipensä olivat rikki
Ja ne laahasivat pitkin märkää asfalttia
Muiden tallattavana
Silti en voinut lakata uskomasta
Kunnes hän taas lensi
Ja hänen siipensä olivat entistäkin kauniimmat
Enkä nähnyt häntä enää koskaan
Ja minä itkin
Itkin itseni uneen viimeistä kertaa
Koska en enää uskonut
Että voisin olla oikeasti olemassa
-MR

Comments

Post a Comment

Popular posts from this blog

Onko 112?

Hätänumeron valinta Onko tässä vaiheessa muka vielä montakin vaihtoehtoa Pilleriä toisensa perään Tyynyn alle piilotettuna Kunhan kerran viikossa hymyilee Lopun ajan voi viettää sängyn pohjalla Seinille puhuen Kyllä nekin alkavat jossain vaiheessa vastaamaan En osaa laskea kun seitsemään Tarvittaessa kertoa sen kolmella Asetellessani viimeisiä toivon rippeitä dosettiin Välillä sitä on mieluummin ilman Välillä vetää tupla-annoksen Muutama horjahdus sinne tänne Kyllähän minä osaan hakea apua jos sille oikeasti on tarvetta Vai mitä?
Post a Comment
Read more

Eihän sinun kuuluisi edes olla olemassa

Rakkaus oli kielletty niiltä jotka sitä eniten janosivat. Mutta minua ei janottanut. Ja silti. Silti olin kiellettyjen listalla. Jokin eväsi minulta kaiken sen mikä elämässä on tärkeää. Viritti minut uudelleen kysymättä mitään. Nyt kello oli aina tunnin edellä ja minä tunnin jäljessä. Rattaani pyörivät väärään suuntaan. Naamatauluni näytti aina samaa lukemaa. Ja olin rikki. Rikki niin syvältä sisältäni ettei kukaan yltäisi minua korjaamaan. Niin syvältä ettei kukaan kuulisi minun itkuani. Minut oli särjetty niin pieniksi paloiksi ettei niistä saisi enää mitään kokonaista. Viisarini oli vedetty äärimmilleen, sydämeni oli pumpattu tyhjäksi. Joten miksi sinä itket rakkaani? Minunhan tässä kuuluisi itkeä. -MR
Post a Comment
Read more

Kuume hourailua

Kun uni muuttuu todeksi Todellisuus tuntuu unelta Kapuan pitkin tikkaita Kohti harhaa Koska kaipaan unta Epätodenmukaisuutta Jotain josta päästää irti Ilman pelkoa putoamisesta Pelkäämme järkeä Emme anna tilaa arvailulle Ajattelulle Aivot sullottuna pieneen koppaan Uusia innovaatioita peläten Elämme pelossa Harhassa Uskomme vain itseemme Emme luojaan Palvomme sitä joka selittää kaiken Emme häntä joka kysyy kysymykset Olemme tuomittuja elämään Todellisuudessa Joka onkin unta -MR
Post a Comment
Read more