Skip to main content

Joka maanantainen keskustelu

”Ooks sä nyt okei?”

”Onks mun rajaukset levinny?”

”Mitä välii sillä ny on?”

”Sano vaa et onks ne…”

”Mikset ite kato?”

”Onko muka noi vaikeeta vaa sanoo et onks mun meikit levinny?!”

”Okei, okei. Joo, on ne vähä levinny.”

”Niinpä tietysti. Mistä kohtaa?”

”No eiks se ois ainaki helpompi tarkistaa peilistä?”

”En haluu kattoo peiliin! En haluu nähä itteeni tälläsenä, en haluu nähä itteeni ollenkaa!! Oon niin ruma. Oksettava. Vastenmielinen…”

”…”

”…”

”Anna mä putsaan sun naaman.”

”M-mut en haluu olla ilman meikkii. En voi…”

”Meet sit kotii. Anna mä ny kuitenki putsaan sun meikit ennen ku meet. Joku mummo saa vielä sydänkohtauksen.”

”Törkee! Emmä ny nii hirveeltä näytä. Enhän?”

”Emmä sillä, kuhan vitsailin. Katos nyt tänne nii putsaan sen sun naaman.”

”… Kiitos.”

”Ei sun tarvii joka kerta kiitellä. Autan sua ihan omasta tahostani.”

”… Voidaanks me käydä kaupassa sit samalla? Haluisin voileipäkeksejä.”

”Me?”

”S-sori oletin jostai syystä et sä tuut mukaa ei sun tietenkää tarvii tulla sullahan kouluu ja osaan mä itekki kävellä kotiin ja käydä siel kaupas ja ja…”

”… Onks teil sitä pippurijuustoo? Se on hyvää niitte sun voileipäkeksien kaa.”

”Ei oo mut voidaa ostaa sitä samalla.”

”Eihän sitä saa teidän lähikaupasta.”

”Ai…”

”Kyl iha normi tuorejuustoki käy.”

Comments

Popular posts from this blog

Lohduttomuuden valtameri

Miksi ihminen voi tuntea niin Että kaikki uppoaa Ja itse jää pinnalle Taistelee hengestään Mutta kenen tähden Kun ei ole ketään Kenen luokse uida Ketään kenen vuoksi jaksaa Taistella Ei pääse pohjaan vaikka haluaisikin Jää vain pinnalle itkemään Ja täyttämään tuota murheiden valtamerta Mieluummin sitä kuolisi yhdessä Kuin jäisi itsestään elämään Vihaan sanaa viha Se on niin voimakas Ja kuvastaa aivan vääränlaista tunnetta Kyse on ennemminkin tyhjyydestä Tämän tyhjöttömyyden keskellä Kun ei ole mitään Kuin sinä Ja meri Ja pohjaan vajonneet haaveet Täällä sinä olet Ja tänne sinä olet jäävä Aamen -MR

Elämäni kuoleman välikappaleena

He sanovat että kaltaiseni ovat tuomittuja kuolemaan. Tuomittuja kuolemaan mahdollisimman nuorina ja mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti.  Elämäntapamme toimii myös reittinä tietynlaiseen onnellisuuteen. Sellaiseen, kun on saavuttanut elämältään jotain. On jotain, mistä tulevat sukupolvet muistavat sinut. Kaikella on kuitenkin hintansa, meidän tiemme onnellisuuteen maksaa paljon. Luomiseen liittyy paljon tuskaa, parhaat teokset tulevat eniten kipua tuntevilta.  Kun hinta on näinkin suuri on siitä saatava hyötykin valtaisa. Näistä hyödyistä emme kuitenkaan pääse nauttimaan silloin kun vielä kävelemme maan pinnalla. Meidän palkkiomme maksetaan kuolinvuoteella. Silloin olemme saavuttaneet elämältä jotain. Vapaaehtoisestihan kukaan ei tällaiseen ryhdy. Tarvitsemme kuitenkin jatkajia, joten olemme oikeutettuja valitsemaan seuraajamme. Valintaprosessi on tarkka, heidän mielensä pitää yltää aina vain pidemmälle. Joka kerta hiukan pidemmälle kuin entisten valittujen. Ihmi

Kaunis pieni lapsi

Kaunis pieni lapsi Kerro minulle Miksi taivas on niin tumma Ja minä niin pieni Että jään varjoon Ja uppoan Kerro kaunis lapsi Kuinka olet niin viaton Vaikka tiedät kaiken Ja näet jotain Mitä kukaan muu ei voi nähdä Silti sinä naurat Ja valaiset hymylläsi koko kaupungin Eikä enää ole pimeää Enkä minä niin pieni Että jäisin varjoon Ja uppoaisin Kiitos pieni lapsi Että voin ottaa sinut syliini Ja kutsua omakseni -MR