He sanovat että kaltaiseni ovat tuomittuja kuolemaan.
Tuomittuja kuolemaan mahdollisimman nuorina ja mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti.
Elämäntapamme toimii myös reittinä tietynlaiseen onnellisuuteen. Sellaiseen, kun on saavuttanut elämältään jotain. On jotain, mistä tulevat sukupolvet muistavat sinut.
Kaikella on kuitenkin hintansa, meidän tiemme onnellisuuteen maksaa paljon. Luomiseen liittyy paljon tuskaa, parhaat teokset tulevat eniten kipua tuntevilta.
Kun hinta on näinkin suuri on siitä saatava hyötykin valtaisa. Näistä hyödyistä emme kuitenkaan pääse nauttimaan silloin kun vielä kävelemme maan pinnalla. Meidän palkkiomme maksetaan kuolinvuoteella. Silloin olemme saavuttaneet elämältä jotain.
Vapaaehtoisestihan kukaan ei tällaiseen ryhdy. Tarvitsemme kuitenkin jatkajia, joten olemme oikeutettuja valitsemaan seuraajamme. Valintaprosessi on tarkka, heidän mielensä pitää yltää aina vain pidemmälle. Joka kerta hiukan pidemmälle kuin entisten valittujen. Ihmismieli on kuitenkin hyvin hauras. Siksi emme valitse ketään heistä.
Olemme ajansaatossa moneen otteeseen harkinneet itse luovamme elämää. Voisimme itse luoda jatkajamme. Näin he olisivat täydellisiä. Joka kerta tätä harkitessamme tulemme kuitenkin siihen tulokseen, ettei täydellisyys sovi tähän tehtävään. Valituilla pitää olla kokemusta onnellisesta ja hyvästä elämästä, jotta he tuntevat kivun paremmin. Se sattuu enemmän. Ja mitä suurempi tuska, sitä paremmat teokset. Eniten kipua tuntevat muistetaan parhaiten.
Niin myös ihmiset kuin mekin olemme kaukana täydellisyydestä. Kauneimmat asiat on luotu tuskasta. Ne muistetaan pisimpään. Tuska on luonut minut, niinpä olen ruma. Minua ei koskaan muistettu. Tiedätkö miksi? Koska todellisuudessa en ole yksi heistä.
Comments
Post a Comment